PÄÄSIÄISMESSUT KREETALLA JA RODOKSELLA SEKÄ KEVÄÄN ENSIMMÄINEN KASTE JA VIHKIMINEN

Rodoksen turistityön tiimi oli toimittamassa Pääsiäismessuja Kreetan saarella 26.3. - 31.3. 2012. Messupaikkakuntina olivat Iraklion, Rethymnon ja Hania. Kussakin paikassa pidimme messun paikallisen roomalaiskatolisen kirkon tiloissa, joko kirkossa tai kappelissa. Läsnäolevana seurakuntana oli paikallisen suomalaisyhteisön jäseniä kullakin paikkakunnalla. Osallistuneiden määrä oli kussakin paikassa ihan mukava, vaihdellen 12 - 17:n välissä. Messujen jälkeen menimme aina johonkin paikallisten hyvin tuntemaan ravintolaan kirkkokahveille, jonka aikana vaihdoimme kuulumisia ja kerroimme kukin kuluneista talvikuukausista ja alkaneesta keväästä kohdallamme. Juttu luisti ja tunnelma oli hyvä ja lämmin. Oli selvää, että vaikka paikalliset yhteisöt ovat melko pieniä, niillä kullakin on oma aktiivinen joukkonsa, joka sekä suunnittelee että toteuttaa toimintaa mahdollisuuksiensa ja resurssiensa rajoissa. Me, turistityön väki, saamme aina silloin tällöin tulla palvelemaan ja olemaan mukana pienen hetken kunkin yhteisön elämässä ja toiminnassa. Se tuntuu hienolta! Myös yhteisessä messussa on aina kotoinen ja turvallinen olo, kun sen tietää ja tuntee läpikotaisin ja voi kokea syvää yhteyttä niin Jumalan kuin toinen toistemme kanssa.

Totta kai messuissa on aina mukana musiikkia. Jos yhteisöllä on kuoro, se voi laulaa, kuten esimerkiksi Haniassa, kun pidimme messua katolisen kirkon kappelissa 28.3. 2012. Tai messun alussa voi olla vaikka pieni kuvaelma lapsille, kuten Rethymnonissa 27.3. 2012, jossa Eila Taipalinen ja Eija Kiviluoto esittivät lapsille kuvaelman "Onko vika olla sika?". Terho - kanttorin säestyksellä on ilo laulaa tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin virsiä ja soittoa voivat ihailla kaikki vauvasta vaariin, kuten Wahlströmin pikku Alexander isänsä Karin sylissä Ateenan Saint Paulin anglikaanisessa kirkossa.

Omassa Pääsiäismessussa Pyhän Hengen kappelissa oli 8.4. 2012 mukana 20 henkeä, joista suurin osa oli saarelle tulleita matkailijoita. Ensimmäiset 140 suomalaista Lomamatkojen matkailijaa tulivat saarelle kiirastorstaina 5.4.-12. Pääsiäismessuun ehti siis jo moni mukaan. Messun jälkeen joimme kirkkokahvit kappelin patiolla.

Vuoden 2012 ensimmäinen kaste toimitettiin Ateenassa Saint Paulin anglikaanisessa kirkossa, jossa kastettiin Kari Wahlströmin ja Justyna Slodek-Wahlströmin poika Alexander lankalauantaina 7.4.-12 eli juuri Pääsiäisen alla. Juhla oli hyvin lämminhenkinen ja sydämellinen, jossa niin omaiset, kummit kuin ystävätkin ottivat upeasti osaa vanhempien iloon. Oli kunnia saada olla kastepappina tuossa hetkessä. Kevätkauden ensimmäinen vihkiminen tapahtui toisena Pääsiäispäivänä, maanantaina 9.4.-12. Vihkipaikkana oli poikkeuksellisesti Ionos Dragoumi-kadun Pappila, koska Pyhän Nikolaoksen luolakappelilla Monte Smithillä satoi. Vihkiparina olivat Mika Hill ja Marjo Vaittinen Helsingistä. Vihkimisiä onkin taas edessä melko runsaasti, sillä 14 muuta vihkimistä on tällä hetkellä tiedossa. Suurin osa niistä on täällä Rodoksella, mutta osa myös muilla saarilla ja mahdollisesti myös Ateenassa. papilta eivät siis reissut lopu, mutta mielellään niillä ollaan jatkossakin.